Pohjolalle matkapuhelinpalvelut TeliaSonera Finlandilta

Pohjola-Yhtymä Oyj konserniyhtiöineen ja TeliaSonera Finland Oyj ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan TeliaSonera Finland toimittaa Pohjolalle matkapuhelinpalveluita. Palvelujen keskittäminen tuo Pohjolalle kustannustehokkuutta.
Pohjola keskittää Soneralle kaikki matkapuhelinliittymänsä. Liittymien numerot säilyvät samoina. Pohjolan matkapuhelimet yhdistetään Soneran tavoitettavuuspalvelun avulla osaksi yrityksen puhelinjärjestelmää ja -numerointia. Palvelu mahdollistaa kustannustehokkaan ja helpon soittotavan asiakkaan sisäisille, kiinteän verkon ja matkapuhelinten välisille puheluille.
"Haluamme olla kustannustehokkaita ja panostaa nykyaikaisiin ja laadukkaisiin tuotteisiin. Matkapuhelinpalveluiden keskittäminen Soneralle tukee näitä tavoitteitamme. Mobiliteetti ja liikkuva työskentely ovat tärkeässä roolissa toiminnassamme," Pohjolan varatoimitusjohtaja Hannu Linnoinen kertoo.
"Ajasta ja paikasta riippumaton työskentely ja hyvä tavoitettavuus ovat yhä useammalle yritykselle merkittävä kilpailutekijä. Matkapuhelinnumeroiden siirrettävyys mahdollistaa nyt entistä helpommin suuryrityksillekin parhaan verkon ja palveluntarjoajan valinnan. Pohjolan kanssa solmittu sopimus on merkittävä avaus yhteistyöllemme", suurasiakkaista vastaava johtaja Esa Korvenmaa kertoo.
Raimo Karhuvirta, Account Manager, TeliaSonera Finland Oyj
Puh. 040 3022174
------------------------------------------------------------
Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi