TeliaSonera esittää valtuutusta osakkeiden takaisinostoon

Tätä lehdistötiedotetta ei ole tarkoitettu Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa tai Japanissa oleville osakkeenomistajille tai henkilöille, joiden osallistuminen esitettyyn takaisinostotarjoukseen edellyttää muita kuin Suomen ja Ruotsin lakien edellyttämiä lisätietoja, rekisteröintitoimia tai muita toimia.

TeliaSonera AB:n (publ) hallitus on tänään päättänyt esittää, että TeliaSoneran 26.4.2005 pidettävä yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään TeliaSoneran omien osakkeiden takaisinostosta julkisella takaisinostotarjouksella.

Tausta ja syyt
TeliaSoneran hallitus on arvioinut tulevia kassavirtoja ja tase-ennusteita. Arvion mukaan vahvat kassavirrat ja nykyisellä toiminta-alueella ennakoitavissa olevat mahdolliset yritysostot mahdollistavat sen, että yhtiö voi palauttaa osakkeenomistajille 30 miljardia Ruotsin kruunua vuosien 2005–2007 aikana tavallisten osinkojen lisäksi. Palautettavaa määrää voidaan tarkistaa, jos ilmaantuu houkuttelevia sijoituskohteita.

Hallituksen esittämä valtuutus
Yllä esitetyn arvion mukaisesti hallitus on tänään päättänyt esittää, että 26.4.2005 pidettävä TeliaSoneran yhtiökokous päättäisi antaa hallitukselle valtuutuksen, joka on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen asti, päättää TeliaSoneran omien osakkeiden takaisinostosta järjestämällä TeliaSoneran osakkeenomistajille suunnatun julkisen takaisinostotarjouksen. Esityksen mukaan TeliaSonera voisi ostaa takaisin enintään 4,0 prosenttia kaikista yhtiön liikkeelle laskemista osakkeista eli enintään 187 009 282 osaketta. Tällä hetkellä TeliaSonera ei omista yhtään yhtiön osaketta.

Esitetyn valtuutuksen mukaan TeliaSoneran takaisinostotarjouksen yhteydessä maksama kokonaissumma olisi noin 10 miljardia Ruotsin kruunua esitetyn, noin 5,6 miljardin Ruotsin kruunun suuruisen käteisosingonjaon lisäksi (1,20 Ruotsin kruunua per osake).

Takaisinosto tullaan toteuttamaan Tukholman ja Helsingin pörsseissä vallitsevaa markkinahintaa korkeammalla hinnalla. Koska TeliaSonera tarjoutuu ostamaan osakkeet vallitsevaa markkinahintaa korkeammalla hinnalla, oikeudella osallistua takaisinostotarjoukseen odotetaan olevan taloudellista arvoa. Osakkeenomistajat voivat realisoida taloudellisen arvon käyttämällä osakkeista irtoavia myyntioikeuksia joko myymällä osakkeet myyntioikeuksia käyttäen tai myymällä myyntioikeudet. Tarkoituksena on, että myyntioikeudet tullaan noteeraamaan Tukholman ja Helsingin pörsseissä.

Olettaen, että varsinainen yhtiökokous tekee päätöksen yllä mainitun hallituksen esityksen mukaisesti, hallituksen aikomuksena on, että takaisinostotarjouksen hyväksymisaika päättyy kesäkuun puolivälissä 2005, ja maksupäivä on arviolta heinäkuun alussa 2005.

Hallituksen aikomuksena on esittää vuonna 2006 pidettävälle yhtiökokoukselle takaisinostettujen osakkeiden mitätöimistä.