Yoigo ja The Phone House solmivat jakelusopimuksen

TeliaSoneran espanjalainen matkaviestinoperaattori Xfera uudella Yoigo-brandillaan on allekirjoittanut ensimmäisen jakelusopimuksensa The Phone House yhtiön kanssa. Sopimuksen mukaisesti Yoigon palveluja voidaan myydä ketjun 400 myymälän kautta Espanjassa.



The Phone House, joka on Espanjan ja Euroopan suurin itsenäinen televiestintäketju, ja Yoigo, Espanjan neljänneksi suurin matkaviestinoperaattori, ovat päässeet sopimukseen, jonka mukaan The Phone House ottaa uuden operaattorin kaikki palvelut 400 myymälänsä valikoimiin. Sopimukseen sisältyy kolmen kuukauden yksinmyyntioikeus kaupallisen lanseerauksen alusta laskettuna. Tuona aikana vähittäismyyntiketju tarjoaa Yoigon palveluja yksinoikeudella.



Yoigon mukaantulo matkaviestinoperaattoriksi Espanjan telemarkkinoille merkitsee tarjonnan laajenemista ja kilpailun kiristymistä alalla. Suurempi vaihtelu hinnoissa, tuotteissa ja palveluissa hyödyttää espanjalaisia käyttäjiä.



– Tällä sopimuksella pääsemme mukaan yhteen parhaista Espanjassa toimivista jakeluketjuista. Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyömahdollisuudesta The Phone House -yhtiön kanssa, sillä sen ansiosta tuotteemme saavuttavat hyvin loppuasiakkaat, toteaa Kenneth Karlberg, TeliaSonera Norway, Denmark, Baltic and Spain -tulosyksikön johtaja.



Fernando Urrutia, The Phone House -yhtiön Espanjan puheenjohtaja, toteaa: “Haluamme kiittää Yoigoa luottamuksesta, jota se osoittaa tarjotessaan tuotteensa jakeluun yhtiömme kautta. Yoigon palvelutarjonta vahvistaa johtavaa asemaamme markkinoilla ja laajentaa asiakkaille 400 myymälässämme tarjoamaamme valikoimaa."



Yoigo

Yoigo on TeliaSoneran matkaviestintäyritys Xferan uusi brandi. Xfera on yhtiö, jolle myönnettiin neljäs 3G-toimilupa Espanjassa. Yhtiön omistaa Pohjoismaiden ja Baltian johtava televiestintäyritys TeliaSonera, jonka omistusosuus on 76,6 %. Rakennus- ja palvelukonserni ACS omistaa 17 %, FCC 3,4 % ja Telvent 3 % yhtiöstä.