TeliaSonera johtaa yhteensopivan videonjakopalvelun testausta

Videonjakopalvelu mahdollistaa äänipuhelun osapuolelle suoran videokuvan lähettämisen toiselle osapuolelle siitä, mitä hän on juuri katsomassa. Videokuvan jakamisen odotetaan tulevan hyvin suosituksi palveluksi, jota käytetään laajalti esimerkiksi silloin kun halutaan välittää suoria lomaterveisiä tai muita vapaa-ajan otoksia. Palvelua voidaan käyttää myös liike-elämän tarpeisiin, kun esimerkiksi halutaan lähettää videokuvaa myynnin kohteesta. Vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla tehtävät testit mahdollistavat videonjakopalveluiden tuomisen onnistuneesti markkinoille eri verkkojen välillä kaikkialla maailmassa.

”Strategiamme mukaisesti olemme sitoutuneet lisäämään palveluidemme helppoutta asiakkaillemme. IMS/SIP-kokeilut ovat hyvin linjassa strategiamme kanssa, sillä ne ovat välttämättömiä uusien innovatiivisten palveluiden pohjan luomiselle. Innovaatiojohtajana olemme ylpeitä saadessamme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden viestintäympäristöä”, sanoo GSMA:n hallituksen jäsen, TeliaSonera AB:n Networks & Technology –yksikön johtaja Håkan Dahlström

Testeissä hyödynnetään IP Multimedia Subsystems (IMS) -teknologiaa, joka mahdollistaa videoleikkeiden jakamisen käyttäjille sekä kiinteiden verkkojen että matkaviestinverkkojen yli nopeasti ja tehokkaasti. IMS käyttää SIP-yhteyskäytäntöä (SIP = Session Initiation Protocol) yhteyksien muodostamiseen ja hallintaan. SIP on verkkoarkkitehtuuri, jota monet operaattorit suunnittelevat käyttävänsä uusien palveluiden, kuten esimerkiksi pikaviestinnän, pikapuheluiden, videopalveluiden ja monipelaajapelien tarjoamiseen matkapuhelinkäyttäjille.

GSMA:n testi on koonnut yhteen 50 avaintoimijaa matkaviestinoperaattori-, GRX- ja toimittajayhteisöistä. Tarkempaa tietoa testistä on saatavilla osoitteesta http://www.gsmworld.com/.

Lisätietoja lehdistölle antaa:
Johtaja Sami Ala-Luukko, R&D, TeliaSonera Finland, puh. +358 40 502 0880
Johtaja Timo Saxen, External Communications, TeliaSonera Finland, +358 400 787 948