TeliaSoneralta yhteiskuntavastuupalkinto liettualaiselle koululle

TeliaSonera luovutti tänään 20 000 litin palkinnon (about 56,000 SEK) vilnalaiselle Užupiksen lukiolle osana Destination Home -projektia. Projektin tavoitteena on kannustaa liettualaisia siirtolaisia palaamaan kotiin, ja koulu palkittiin aktiivisesta osallistumisestaan ja sitoutumisestaan tähän tavoitteeseen.

- Palkinnosta kilpaili yhteensä 22 organisaatiota ja yksityishenkilöä, ja palkintolautakunnalla oli vaikeaa valita vain yksi voittaja. Užupiksen lukion oppilaat osoittivat omaperäisyyttä ja luovuutta, kertoo TeliaSoneran Mobility Services liiketoiminta-alueen johtaja Kenneth Karlberg.



Užupiksen lukio käynnisti Palaa Liettuaan -projektin tämän vuoden maaliskuussa juhlistaakseen Liettuan itsenäisyyttä. Parisensataa oppilasta kirjoitti liettualaisille siirtolaisille lukuisia kirjeitä, joissa he kertoivat, miksi näiden kannattaisi palata ja asettua Liettuaan. Tarkoitus on lähettää kirjeet eri siirtolaisryhmille useisiin eri maihin.



- Olemme erittäin iloisia palkinnosta. TeliaSoneran taloudellisen tuen avulla me voimme nyt myös laajentaa projektia. Suunnittelemme esimerkiksi tekevämme elokuvan, jossa oppilaamme rohkaisevat siirtolaisia palaamaan kotiin, kertoo vilnalaisen Užupiksen lukion rehtori Vladas Malcevičius.



Destination Home -projektin on huomioinut jopa Liettuan televisio, joka vuosittain asettaa ehdolle yrityksiä ja järjestöjä, jotka eri tavoin edistävät elämänlaatua Liettuassa. TeliaSonera asetettiin ehdolle kategoriassa, jossa jaettiin palkinto ”nykyaikaisesta ja vastuullisesta panoksesta”.



Halusimme Destination Home -projektin avulla selvittää niitä yhteiskunnallisia ja taloudellisia ongelmia, jotka aiheutuivat laajamittaisesta maastamuutosta, sekä tarjota konkreettista apua ongelmien ratkaisemiseksi. Asia on saanut niin paljon huomiota mediassa ja yhteiskunnassa, että uskon saavuttaneemme tavoitteemme, Kenneth Karlberg toteaa.



Palkinto muodostaa toisen osan TeliaSoneran Destination Home -projektista. Ensimmäisellä kerralla TeliaSonera palkitsi tohtori Daumantas Matulisin, joka omasta aloitteestaan palasi Yhdysvalloista Liettuaan jatkaakseen tieteellisen tutkimuksen parissa. Tohtori Daumantas Matulis toimii bioteknologian laitoksen johtajana ja tutkijana. Lokakuun 24. päivänä hänet valittiin Liettuan presidentin Valdas Adamkusin uudeksi neuvonantajaksi.