TeliaSoneran kommentti tiedotusvälineissä esitettyihin tietoihin

Jo muutaman kuukauden käynnissä on ollut syyttäjäviranomaisen aloittama esitutkinta ja TeliaSoneran käynnistämä ulkoinen tutkimus yhtiön investoinneista operaattoritoimintaan Uzbekistanissa.

TeliaSonera auttaa tutkinnassa parhaan kykynsä mukaan ja on antanut yksityiskohtaisia tietoja neuvottelujen kulusta, neuvotteluihin osallistuneista henkilöistä ja tehdyistä sopimuksista. Kuten aiemmin on ilmoitettu, kahta TeliaSoneran työntekijää on kuultu esitutkinnan yhteydessä yhtiön edustajina, ja heitä vastaan on esitetty rikosepäily. Kumpikin työntekijä ja yhtiö kiistävät epäilyn.



Viime viikon lopulla julkisuuteen tuotiin aineisto, jonka syyttäjä Gunnar Stetler on toimittanut hovioikeudelle valituskirjelmänä käräjäoikeuden päätöksestä hylätä hakemus TeliaSoneran Uzbekistanissa toimivan paikallisen kumppanin Takilantin omaisuuden takavarikoinnista. Esitettyjen tietojen ja tiedotusvälineissä myöhemmin esitettyjen väitteiden vuoksi olemme katsoneet tarpeelliseksi kommentoida asiaa.



Aineisto sisältää muun muassa kopioita kevään 2007 aikana käydystä sähköpostikirjeenvaihdosta Serkan Eldeniltä, silloiselta Fintur Holdingsin (TeliaSoneran enemmistöomistuksessa oleva ja Euraasia-liiketoiminta-alueeseen kuuluva tytäryhtiö) toimitusjohtajalta, Fintur Holdingsin ja TeliaSoneran työntekijälle, jossa Gulnara Karimova mainitaan paikallisena kumppanina Uzbekistanissa.



Uzbekistanin investointeja koskevia neuvotteluja johti Serkan Elden, joka toimi Fintur Holdingsin toimitusjohtajana lyhyen aikaa 1.1.–15.6.2007. Vuoden 2007 aikana TeliaSoneran ja Euraasia-liiketoiminta-alueen johdossa tehtiin useita muutoksia. Liiketoiminta-alue Euraasian johtajaksi nimitettiin Tero Kivisaari 1.5.2007. Kesäkuussa 2007 Serkan Elden joutui jättämään yhtiön luottamuspulan vuoksi, ja Tero Kivisaari sai tehtäväkseen käydä neuvotteluja paikallisen kumppanin kanssa. Paikallista kumppania neuvotteluissa edusti Bekhzod Akhmedov, joka tuolloin toimi toimitusjohtajana maan suurimmassa operaattoriyhtiössä, jonka venäläinen MTS omistaa.



Sopimus paikallisen kumppanin Takilantin kanssa tehtiin 24.12.2007, jolloin sen ainoa rekisteröity edustaja oli Gayane Avakyan. Liikkeellä on ollut paljon spekulaatioita ja huhuja siitä, onko paikallisen kumppanin taustalla ollut myös muita edunsaajia. Neuvottelujen aikana meille kerrottiin, että paikallisen kumppanin taustalla oli joukko paikallisia liikemiehiä. Huhujen mukaan tähän liikemiesten ryhmään arveltiin kuuluvan muun muassa Gulnara Karimova. Tutkimme omistajasuhteet due diligence -menettelyn yhteydessä esittämällä kysymyksiä ja hankkimalla tietoja Takilantista, muttemme saaneet varmaa tietoa muista edunsaajista kuin Gayane Avakyan.



Olemme vakuuttuneita siitä, että nyt käynnissä olevat selvitykset vahvistavat, ettemme ole antaneet lahjuksia emmekä ole osallistuneet rahanpesuun. Suhtaudumme ehdottoman kielteisesti korruptioon, ja uskomme vakaasti, että selvitykset tulevat osoittamaan, mitä todellisuudessa on tapahtunut. Samassa yhteydessä, kun Mannheimer Swartling julkaisee tarkastuksensa, TeliaSoneran hallitus esittää omat kommenttinsa siitä ja kertoo tulevasta työstä.



Taustatietoa
TeliaSonera päätti vuoden 2005 aikoihin tutkia mahdollisuutta laajentaa toimintaansa Euraasiassa, neljän alkuperäisen maan Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan ja Moldavia) lisäksi. Vuoden 2007 alussa avautui mahdollisuus hankkia MCT Corporation -yhtiön mobiililiiketoiminta Uzbekistanissa (Coscom) ja Tadžikistanissa (Somoncom ja Indigo Tadzjikistan) sekä vähemmistöosuus afganistanilaisesta matkapuhelinoperaattorista (Roshan).



TeliaSoneran hallitus teki heinäkuussa 2007 päätöksen hankkia MCT Corp -yhtiön ja sen operaattoritoiminnot Uzbekistanissa ja Tadžikistanissa sekä vähemmistöosuuden afganistanilaisesta operaattorista. Hankinnan ehtona oli saada paikallinen kumppani. Tämä on ollut tietoinen strategia toiminnan käynnistämisessä uusilla markkinoilla.



Uzbekistanissa on lähes 30 miljoonaa asukasta, ja TeliaSonera tarjoaa nyt televiestintäpalveluita yli kymmenelle miljoonalle asukkaalle, jotka tarvitsevat palveluitamme päivittäisiä viestintätarpeitaan varten.