Johtavassa asemassa olevia henkilöitä lähtee TeliaSonerasta

TeliaSoneran hallitus antoi 18.4. kansainvälisen asianajotoimisto Norton Rose Fulbright LLP:n tehtäväksi laatia perusteellinen selvitys TeliaSoneran viime vuosien liiketoimista, sopimuksista ja kumppanuuksista Euraasiassa. Selvityksen tarkoituksena oli antaa yhtiön hallitukselle ja johdolle mahdollisimman tarkka kuva konsernin liiketoimista Euraasiassa ja tehdä näiden liiketoimien riskiarviointi liiketoimintaeettisestä näkökulmasta.

Selvitys jatkuu edelleen. Tähän asti saatujen tietojen ja tehtyjen johtopäätösten perusteella TeliaSoneran hallitukselle ja toimitusjohtajalle on selvää, että joidenkin liiketoimien tekemiseen liittyneet prosessit eivät ole olleet hyvien liiketapojen mukaisia. Tämän vuoksi neljä henkilöä jättää nyt yhtiön.


Norton Rose Fulbrightin lisäksi myös ruotsalainen asianajotoimisto Mannheimer Swartling on toiminut hallituksen neuvonantajana.


Hallituksen puheenjohtajan Marie Ehrlingin lausunto
– Hallitus on tullut siihen tulokseen, että tietyillä johtavassa asemassa olevilla henkilöillä ei enää ole hallituksen luottamusta. Siksi heille on ilmoitettu, että heidän työsuhteensa TeliaSoneraan päätetään ja he jättävät tehtävänsä välittömästi. Hallituksen tehtävänä ei ole arvioida juridisia kysymyksiä, mutta olemme päättäneet jättää Norton Rose Fulbrightin selvityksestä saamamme aineiston Ruotsin syyttäjäviranomaiselle osana jatkuvaa vuoropuheluamme.


– Toimitusjohtaja Johan Dennelind on jo ryhtynyt merkittäviin toimenpiteisiin TeliaSoneran hallintotavan ja sääntöjen noudattamisen vahvistamiseksi. Hallitus tukee ja auttaa häntä kaikin tavoin tässä tärkeässä työssä.


Toimitusjohtaja Johan Dennelindin lausunto
– Yhdessä hallituksen kanssa olen tullut siihen johtopäätökseen, että se tapa, jolla tiettyjä liiketoimia on menneisyydessä hoidettu, ei täytä niitä korkeita liiketoimintaeettisiä ja läpinäkyvyyden standardeja, joita TeliaSonera haluaa edustaa. Norton Rose Fulbrightin selvityksen tulosten perusteella ryhdyn tarpeellisiin toimenpiteisiin. Kaikkien työntekijöidemme, ylin johto mukaan lukien, vastuulla on varmistaa, että pidämme kiinni näistä korkeista standardeista, ja ylläpitää niitä noudattamalla tarkasti hyvää hallintotapaa ja sääntöjä. Jatkossa tarvitsemme vahvaa johtajuutta kaikilla tasoilla luodaksemme terveen liiketoimintakulttuurin.


Puhelinkokous analyytikoille
Toimitusjohtaja pitää analyytikoille puhelinkokouksen asiasta klo 12.00–12.30 (CET). Puhelinyhteyden numerot: +44 (0) 1452 555 566, 0800 694 02 57, tunnuskoodi: 18968120.


TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedotteen Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tiedote on annettu julkaistavaksi 29.11.2013 klo 8.55 (CET).  


Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta, +46 771 77 58 30, press@teliasonera.com, tai Newsroom-sivuiltamme internetistä, ja voit myös seurata meitä Twitterissä: @TLSN_Media.


Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.


TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2012 TeliaSoneran liikevaihto oli 105 mrd. kruunua, käyttökate 36,1 mrd. kruunua ja osakekohtainen tulos 4,59 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com