Muutoksia Euraasia-liiketoiminta-alueen johdossa

Kcellin toimitusjohtaja ja Keski-Aasian aluejohtaja Veysel Aral on nimitetty tänään Euraasia-liiketoiminta-alueen johtajaksi. Hän seuraa tässä tehtävässä Tero Kivisaarta, joka on hoitanut kahta tehtävää sen jälkeen, kun hänet nimitettiin Mobility Services -liiketoiminta-alueen johtajaksi lokakuussa 2012.

”Veysel Aralilla on hyvin vahvat näytöt sekä Euraasian suurimman tytäryhtiömme toimitusjohtajana että aluejohtajana. Hänellä on kansainvälinen tausta televiestinnän alalla, ja hän johti vastikään menestyksekkäästi Kcellin listautumisannin Lontoossa ja Almatyssa. Hän on ollut tärkeä Euraasian liiketoiminta-alueen johtoryhmän jäsen, ja toivotan hänet nyt tervetulleeksi konsernin johtoryhmään”, sanoi virkaatekevä toimitusjohtaja Per-Arne Blomquist.


Veysel Aral jatkaa Kcellin toimitusjohtajana ja työskentelee Istanbulissa ja Almatyssa. Hän tuli TeliaSonera-konserniin vuonna 2007. Sitä ennen hän toimi useissa johtotehtävissä Ericssonilla. Hän on syntynyt vuonna 1968 ja hänellä on kandidaatin tutkinto fysiikasta Istanbulin Middle East Technical University -yliopistosta.


                  


TeliaSonera AB julkaisee tämän tiedon Ruotsin arvopaperimarkkinalain (lagen om värdepappersmarknaden) ja/tai Ruotsin rahoitusvälineiden kaupankäynnistä annetun lain (lagen om handel med finansiella instrument) perusteella. Tieto on annettu julkaistavaksi 06.02.2013 14.30 (CET).


Lisätietoja TeliaSoneran lehdistöpalvelusta: +46 771 77 58 30, press@teliasonera.com, TeliaSoneran internetsivujen Newsroom-osiosta, ja voit myös seurata meitä Twitterissä, Twitter @TLSN_Media.


Tulevaisuutta koskevat lausumat
Tähän tiedotteeseen sisältyvät tulevaisuuden tilaa tai tapahtumia koskevat lausumat, mukaan lukien toiminnan tulevaa tulosta ja muita ennusteita koskevat lausumat, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Luonteensa mukaisesti tulevaisuutta koskeviin lausumiin sisältyy riskejä ja epävarmuutta, koska ne liittyvät tuleviin tapahtumiin ja niiden toteutuminen riippuu olosuhteista tulevaisuudessa. Ei ole varmuutta siitä, etteivätkö tulokset poikkeaisi olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa suoraan tai epäsuorasti esitetyistä monien tekijöiden vuoksi, joista useisiin TeliaSonera ei voi vaikuttaa.


TeliaSonera tarjoaa verkkoyhteyksiä ja televiestintäpalveluja Pohjoismaissa ja Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla – Venäjä ja Turkki mukaan lukien – sekä Espanjassa. TeliaSoneran palvelut auttavat ihmisiä ja yrityksiä viestimään helposti, tehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Yhtiön tavoitteena on olla kaikilla markkinoillaan suurin tai toiseksi suurin operaattori tarjoamansa parhaan asiakaskokemuksen ja korkealaatuisten verkkojen sekä kustannustehokkaan toimintansa ansiosta. TeliaSonera on myös Euroopan johtava tukkumyyntitoimittaja kokonaan omistamansa kansainvälisen verkon kautta. Vuonna 2012 TeliaSoneran liikevaihto oli 105 mrd. kruunua, käyttökate 36,1 mrd. kruunua ja osakekohtainen tulos 4,59 kruunua. TeliaSoneran osake noteerataan NASDAQ OMX:ssä Tukholmassa ja Helsingissä. Lue lisää osoitteesta www.teliasonera.com.